Lähetystyö on Uusheräyksen keskeinen työnäky. Lähetystehtävään innoittaa Jumalan armo, joka ”on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille”. Lestadiolaisen Uusheräyksen piirissä virinnyt lähetysherätys järjestäytyi Suomen Lähetysseuran yhteyteen 1908.

Venäjän työtä lukuun ottamatta Uusheräys ei lähetä omia lähettejä, vaan tukee lähetystyötä kirkon lähetysjärjestöjen kautta nimikkosopimuksin ja kohdeavustuksin. Vuonna 2010 alkaen tukikohteina on mm. seurakuntatyön ja raamattukoulun tukeminen Kiinassa. Etiopiassa tukikohteina ovat Mettun raamattukoulu, tavoittava evankelioimistyö, yhden maaseutukirkon rakentamisen mahdollistaminen ja naistyöntekijän kouluttaminen. Thaimaassa tuetaan kielityötä, jonka tarkoituksena on saada Raamattu ake-kielelle.

Taloudellisen tuen lisäksi nimikkolähetteihin pidetään yhteyttä ja heidän työtään tuetaan esirukouksin.

Pääasiallisesti Lestadiolainen Uusheräys toteuttaa lähetystehtäväänsä Suomen Lähetysseuran kautta, jonka yhteistyöjärjestö se on. Yhdyshenkilönä toimii Reino Junttila. Lähetystyötä tuetaan myös Ev.lut.Kansanlähetyksen kautta.

Lähetystyötä pidetään monin tavoin esillä myös Uusheräyksen kotimaan työssä; on lähetystilaisuuksia ja -näyttelyitä. Lapsi- ja nuorisotyössä lähetyskasvatus on tärkeänä osana.

Työn tukeminen

Varat lähetystyöhön saadaan yksittäisten henkilöiden lahjoituksina ja testamentteina, sekä seurakuntien kolehtien ja avustusten kautta.

Sinäkin voit olla tukemassa Uusheräyksen lähetystyötä lahjoittamalla haluamasi rahasumman alla mainitulle tilille. Testamenttiasioissa voit olla yhteydessä Uusheräyksen toiminnanjohtajaan, ks. tarkemmin.

Tili: 800017-830186

Valitse lahjakohde viitenumerolla:
Lähetystyö yleinen: 26
Venäjän työ: 13
Harlun kirkkohanke: 2150

Työntekijät

Annikki Juujärvi

Lähetyssihteeri Annikki Juujärvi vastaa muun muassa yhteydenpidosta lähettien kanssa, tekee kouluvierailuja ja osallistuu erityisesti kirjallisuustyöhön Karjalassa ja Murmanskin alueella. Häneltä saat lisätietoja kaikesta Uusheräyksen lähetystyöstä. Annikki toimii myös Lapin alueen aluetyöntekijänä.

Yhteystiedot Annikki Juujärvi:
Osoite: Uimarannantie 3 B 15, 98100 Kemijärvi
Sähköposti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puhelin: 045 272 2412