Uusheräys on yksi kirkkomme herätysliikkeistä. Uusheräys on syntynyt 1800-luvun lopulla tapahtuneen lestadiolaisen herätysliikkeen hajaannuksen yhteydessä. Uusheräys pitäytyy luterilaisen kirkkomme tunnustuksen mukaiseen opetukseen ja vaalii Lapin suuren herättäjän Lars Levi Laestadiuksen alulle saattaman herätysliikkeen perintöä.

Uusheräys on tehnyt koko yli satavuotisen elinkaarensa ajan evankelioimistyötä yhdessä kirkkomme seurakuntien kanssa. Luonteenomaisinta toimintaa ovat seurat, joita järjestetään eri puolilla Suomea kodeissa sekä Uusheräyksen omissa ja seurakuntien tiloissa. Valtakunnallinen vuosittainen päätapahtuma on nimeltään Kesäseurat.

Uusheräys julistaa syntien anteeksisaamista Kristuksen kärsimisen ja kuoleman tähden. Erityisesti Kristus halutaan kuvata kärsivänä Jumalan Karitsana ja syntisten Vapahtajana, joka rakastaa ihmistä. Henkilökohtaisessa ripissä katuva ihminen saa kuulla julistettavan kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Uusheräykselle lähetystyö on aina ollut  tärkeä työalue. Herätysliikkeemme tekee lähetystyötä pääasiallisesti Suomen Lähetysseuran yhteistyöjärjestönä eri puolilla maailmaa. Uusheräys tukee lähetystyötä myös Ev.lut. Kansanlähetyksen kautta. Uusheräyksellä on lisäksi omaa lähetystyötä Inkerin ev.lut. kirkon kanssa solmitun yhteistyösopimuksen pohjalta.

Uusheräyksen hengellinen lehti on nimeltään Lähettäjä. Lehden yksitoista numeroa vuodessa sisältävät vahvan annoksen hengellistä sanomaa, kuvauksia uskovien ihmisten elämästä, herätysliikkeen toiminnasta ja tapahtumista.

Uusheräyksen laulukirja on nimeltään Siionin Matkalaulut. Se sisältää sekä yleisesti tunnettuja, että lestadiolaisuudessa syntyneitä ja rakkaiksi muodostuneita lauluja. Sama laulukirja on käytössä myös Rauhan Sanan piirissä.

On syntini anteeksi suuret, koko velkani maksettu.
Ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty!

Ylenpalttinen armo on mulla, minä kurja ja kiusattu.
Ole kiitetty Herrani Jeesus, ole kiitetty, kiitetty!

(SML 191)